Sähkösaneeraukset

 

Sähkösaneerauksen tunnusomaiset piirteet
Sähköjärjestelmät eivät säästy ikääntymiseltä ja yleisesti voidaan ajatella järjestelmän käyttöiän olevan 20-40 vuoden välimaastossa. Vanhentuneen sähköjärjestelmän tunnistamisessa auttaa seuraavien asioiden tarkkailu:
– sulakkeet palavat usein
– valot välkkyvät oudosti
– asuntoon ilmaantuu välillä palaneen käryn haju sekä
– keskuksissa, pistorasioissa tai valaisimissa on kuumentumisen aiheuttamia, tummentuneita jälkiä.

Osa omakotitalojen sähköjärjestelmistä on iän myötä vanhentunut, eivätkä ne vastaa enää nykyisiä standardeja tai niissä on käytön mukana tullutta kulumaa. Ikärappeumat sekä erilaiset tee-se-itse -viritelmät aiheuttavat välillä jopa turvallisuusriskejä: maadoittamattomissa, vanhoissa pistorasiamalleissa ei ole esimerkiksi sähköiskuilta suojaavaa suojamaadoitusjohdinta tai lapsisuojausta.
Paloturvallisuuteen voidaan vaikuttaa tarkastamalla palovaroittimien toimintakunto ja laskemalla, että palovaroittimia on määräyksien mukaan vähintään 1kpl jokaista alkavaa 60 neliömetriä kohti.

 

Sähköjärjestelmän uusiminen on kokonaisvaltaista toimintaa ja helpottaa omakotiasujan elämistä. Uudistetut sähkönjakelun keskukset näyttävät, kun sulake on palanut ja niissä ei tarvita tulppasulakkeiden monimutkaista vaihtamista. Päivitetyissä keskuksissa on vikavirtasuojat, jotka tunnistavat rikkinäiset laitteet, jos niitä yritetään kytkeä verkkoon. Vikavirtasuojan toiminnan takaamiseksi on olennaista maadoittaa pistorasiat, vaihtaa ne ehjiksi ja kiinnittää rasiat kunnolla.
 

 

Tehdään kodistasi sähköstandardien mukainen turvallinen koti.
Tilaa ilmainen arviokäynti: soita tai laita viestiä.

Ota yhteyttä:

Puh: 046 647 8965

vartiainensahkopalvelu@gmail.com

Lähetä viesti

Sähköpalvelu Vartiainen

Miettiläntie 15, Kuopio

Y-tunnus: 1483178-8

Copyright 2018-2024 © Sähköpalvelu Vartiainen